perjantai 4. lokakuuta 2013

Viikon smurffi: Riiviösmurffi

Riiviösmurffin matka on kulkenut Muonion Monstereista aina maajoukkueympyröihin asti. Tämä smurffi hoitaa myös vastuullista sakkovastaavan tehtävää sekä vastaa FatPipe-kamppeiden tilauksista. Kentällä hänet erottaa rightin mailasta ja huikeasta laukauksesta. Riiviösmurffin titteli on ansaittu erilaisilla kepposilla ja etenkin muiden säikyttely on hänen lempipuuhaansa.

Riiviösmurffin tempauksista pääsee useimmiten nauttimaan tämä smurffi.

Koska maalintekijä on aina maalintekijä.. Henna Ilmola!



Hennan salibandytaival on alkanut ala-asteella Muonion sählykerhosta. Kiinnostus lajia kohtaan heräsi, kun isoveli lähti iltaisin maila kädessä jonnekin, ja pitihän se päästä itsekin mukaan. Muutaman vuoden sähläilyn jälkeen tie vei kolmosdivariin ja Rovaniemen joukkueen reissupelaajaksi. Muonion sählyvuosista päällimmäisinä muistoina ovat pelireissut ympäri Pohjois-Suomea, milloin mihinkin turnauksiin. Joissain turnauksissa kentälle mahtui ainoastaan 2 vs 2 pelaajaa ja joskus vastassa oli valtavan kokoisia jääkiekkoilijapoikia. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja muutama vuosi sitten kävi kutsu Oulun suuntaan. Lukion jälkeen Henna halusi nähdä muutakin maailmaa kuin Muonion kylän ja niinpä hän saapui smurffilaumaan. Mainittakoon myös, että ennen liigaympyröihin siirtymistä Henna kävi Lapista käsin avittamassa Olssin kakkosjoukkueen ykkösdivariin. Salibandyn perässä matkustaminen on siis tuttua hommaa tälle tytölle.

arkistojen kätköistä

Sittemmin Riiviösmurffi on vahvistanut paikkansa liigakentillä ja noussut maajoukkuerinkiin asti. Omina vahvuuksinaan Henna pitää juoksunopeutta ja pallotonta peliä. Muut saattaisivat lisätä näihin vahvuuksiin myös maalien tehtailun. Kehitettävää löytyy kuulemma pallollisesta pelistä ja fyysisyydestä. Erityisesti mieleen jääneitä maaleja ovat ensimmäinen liigamaali sekä ensimmäinen maajoukkuemaali. Pelikampaukseen Hennalla on aiemmin aina kuulunut panta ja bägistä löytyykin parikymmentä erilaista ja eriväristä pantaa. Tälle kaudelle Riiviösmurffi on kuitenkin päättänyt uudistua ja vieroittautua pannoistaan. (Seuraamme projektin etenemistä ja mahdollisia vieroitusoireita.) Palautusjuomista reenien jälkeen maistuu parhaiten Profeelin suklaajuoma ja pelien jälkeen ehdoton ykkönen on Gainomaxin Vanilja. 

Parhaaksi alkulämmittelyliikkeeksi Henna mainitsee Kukkahattusmurffin lanseeraamat ”tähden” ja ”työnnön”. Sen sijaan askelkyykkyjä sisältävät jutut eivät lämmitä Riiviösmurffin mieltä. Pelipäivän rutiineihin kuuluvat vakioina syöminen, päiväunet, kahvit ja musiikit. Myös pelimuna täytyy saada! (Eli Kinder-muna pitää syödä ennen alkulämmittelyä) Hennalla on myös yksi tietty biisi joka on pakko kuulla, jotta pääsee pelifiilikseen. Kyseistä biisiä hän ei kuitenkaan suostu paljastamaan. Sen taikahan saattaisi vaikka kadota. Pitkillä bussimatkoilla aika kuluu musiikkia kuunnellen, nukkuen ja lehtiä lukien. Joskus Henna myös yrittää käyttää ajan hyödyksi ja tehdä koulujuttuja, mutta eipä siitä ole koskaan mitään tullut. Krissen kanssa Riiviösmurffi myös pelaa hullun lailla tabletilla ja uusin suosikkipeli on Itse Ilkimys.  Samainen smurffi pääsi myös osalliseksi Hennan suosikkiyllätyksestä, kun Riiviösmurffi vaani ja säikäytti pahaa-aavistamattoman Krissen ulkovessan oven takana Lappeenrannassa. Ulkona oli pilkkopimeää ja oikea ilme  ja kiljunta pysäyttivät hetkeksi Muhoksen Rallismurffin sydämen. Lisää on kuulemma tulossa ja parhaimmat yllätykset vasta edessä. Muut smurffit saavat siis jatkossakin olla varuillaan.  





Rooliaan smurffien pukukopissa Henna kuvailee tyhjänpäiväiseksi höpöttäjäksi. Omasta mielestään hänen pitäisi olla useammin hiljaa. Se on kuitenkin ymmärrettävästi vaikeaa. Sakkovastaavan homman ikävimmäksi puoleksi nousee maksuista muistuttaminen, mikä ei ole mukavaa. Parasta sen sijaan on se, että sakkovastaava voi ottaa osat rahoista itselleen vaivanpalkaksi;) Tällä kaudella Henna on saanut kilpailijan sakkovastaavan hommasta, sillä jalkapallosankarismurffi on tuuletuksiltaan ehtinyt myös kirjoittelemaan sakkolappuja. Näille ei ole vielä löytynyt käyttöä, mutta myös Riiviösmurffi joutunee tarkkailemaan selustaansa jos haluaa pitää työnsä.

Hienoimpia hetkiä salibandyn parissa on monia, mutta etenkin arvokisamitalit ovat iso juttu. Suurempia vastoinkäymisiä Henna ei ole kohdannut ja loukkaantumiset ovat onneksi parantuneet parissa viikossa. Ennen tämän kauden alkua sattui ikävä takareisi-vamma, jonka takia muun muassa kovatasoinen harjoitusturnaus Ruotsissa jäi väliin. Onneksi Henna sai kuitenkin koipensa kuntoon ennen sarja-avausta. Muuten kesän harjoittelut menivät hyvin! Henkilökohtaiset odotukset tälle kaudelle ovat kovat ja Henna tahtoo parantaa rutkasti tekemistään viime kaudesta. Itseluottamus oli viime kaudella välillä hakusessa, joten tälle kaudelle tavoitteena on pyrkiä pitämään se tasaisena ja korkealla. (Riiviösmurffilla on kyllä hyvät syyt luottaa itseensä!)  Isona henkilökohtaisena tavoitteena on myös pääsy MM-kisoihin, mutta se vaatii vielä paljon töitä lyhyessä ajassa. Joukkueelta Henna odottaa kovaa työntekoa yhteisten tavoitteiden eteen ja viime kevään mitalin pitää ehdottomasti kirkastua. Henna uhkaa kaikkia pelaajia sakkomaksuilla jos ei mitali kirkastu.



Salibandyn lisäksi Henna on kunnostautunut aiemmin muussakin urheilussa, sillä joskus pienempänä on tullut hiihdettyä ja yleisurheiltuakin. (Ei kai Muoniossa voi liikkua talvella muuten kuin hiihtämällä?) Tämän kesän aikana on myös syttynyt innostus frisbee-golfiin ja se onkin hyvää vastapainoa salibandylle. Sen sijaan jalkapallo ei kuulu Riiviösmurffin lempilajeihin, sillä jalat eivät vain toimi kuten pitäisi. Opiskelujaan Henna suorittaa ammattikorkeakoulussa ja alana on liiketalous. Tulevaisuudessa hänestä tulee siis konttorirotta, mutta haaveissa siintää suuri ja vastuullinen asema. Se, onko Hennasta isoksi pomoksi isoon firmaan, jää nähtäväksi. Henna on kuitenkin erityisen ylpeä siitä, että on päässyt koulussa kaikki kurssit ensimmäisellä yrittämällä läpi. Suuri ylpeydenaihe tämä on siksi, että tentteihin lukeminen ja muu työnteko meinaa usein unohtua. (Mutta jos on tarpeeksi lahjakas niin kyllähän sitä pärjää ilmankin! Ehkä Hennassa todella on ainesta isoksi pomoksi.)

Kokkauspuolella Riiviösmurffilta luonnistuvat perusjutut, mutta leipomisessa hän on (ainakin omasta mielestään) erityisen hyvä! Henna nimittäin taikoo parhaat pannarit ja mokkapalat. Täysin koukussa Henna myöntää olevansa kahviin. Päivä on täysin pilalla ilman aamukahvia ja vieroitusoireet kahvista ovat huomattavasti pahemmat kuin pääpannoista. Lehdistä eniten tulee luettua Kalevaa, tosin urheilusivuja enemmän kuin muita sivuja. Rentoutumiseen ei kuulemma paljon tarvita, sillä sohvalla istuskelu ja telkkarin katsominen riittää. Kaikkien aikojen parasta elokuvaa Henna ei osaa nimetä, mutta kaikki romanttiset hömppäkomediat ovat hyviä. Myös jotkut toimintaelokuvat ovat kelvanneet katsottavaksi, vaikka ennen niistä ei voinut harkitakaan pitävänsä. Televisio-ohjelma, jonka Henna haluaisi takaisin ruutuun, olisi legendaarinen Onnenpyörä tai Speden pelit. (Oi niitä aikoja!)


Ärsyttävintä artistia Henna ei osaa mainita, sillä vaikka joku tekisi ärsyttävän biisin, se ei vielä tarkoita, että koko artisti olisi totaalisen ärsyttävä. Esimerkiksi Jenni Vartiainen on ihan hyvä artisti, mutta Jennin uusinta Junat ja naiset-biisiä Henna ei kestä lainkaan kuunnella. (Onkohan Henna saanut yliannostuksen junamatkustamista reissuillaan Lapista etelään päin?) Junan sijaan lentokoneen kyyti kelpaisikin paremmin ja suuntana unelmien matkalle olisi Thaimaa. Thaimaan sijaan Hennan matkat suuntautuvat kuitenkin useimmiten kotiseudulle Muonioon. Mutta mikä on parasta Muoniossa? Hennan mukaan se on perhe ja luonto. Myös se, että Muonio on niin pieni paikka, on ihanaa, sillä sieltä löytyy kuitenkin kaikki mitä voi tarvita. Parasta tämänhetkisessä asuinpaikassa Oulussa on viihtyisyys ja onhan Oulu myös mainio ja kaunis kesäkaupunki. Lempivuodenajakseen Henna valitsee kuitenkin talven, sillä silloin saa pukeutua lämpimästi ja luminen maisema on todella kaunis.

Lempikarkikseen Henna mainitsee suklaan. Ehdoton suosikki on Fazerin Sininen. Isoa levyä ei kuitenkaan kehtaa kovin usein ostaa, sillä se katoaa hetkessä. Jos täytyy valita WhatsUp-ryhmä tai kirjeenvaihtorinki, Riiviösmurffi vetoaa nuoruuteensa ja valitsee WhatsUpin. Hän ei suostu vielä laskemaan itseään mummoryhmään. Tiedusteltaessa Hennan taiteellista lahjakkuutta, sitä ei kuulemma löydy repimälläkään.  Jos lastenkirjojen kuvittaja lasketaan taiteilijaksi, siihen hommaan Henna voisi itsensä kuvitella. Lauluhommatkin luonnistuvat tarvittaessa ja karaokessa irtoaisi mieluiten jotain suomalaista.  Jos Henna saisi laulaa dueton kenen tahansa kanssa, hän valitsisi mukaan tietysti smurffisiskonsa Hantan. Muut smurffit ovatkin saaneet nauttia kaksikon koskettavista tulkinnoista. Esimerkiksi Hurts-yhtyeen Stay ja Mikael Gabrielin Sä olit oikees-kappale, ovat saaneet ihan omanlaisensa versiot näiden smurffien käsissä. Hennan tärkeimpiä tukijoita ovat tietysti perheenjäsenet ja etenkin isä, joka ei pysty pelien aikaan muuta kuin istumaan koneella ja päivittämään tulospalvelua. Tai jos peli on niin äärimmäisen jännittävä, ettei tulospalvelua pysty kerta kaikkiaan seuraamaan, voi olla että isä hyppää auton rattiin ja lähtee ajelulle:D Tukijoukot ovat siis selvästi hengessä mukana!  

siskoa autetaan aina!

Seuraavalla viikolla palstavuoron saa Insinöörismurffi. Tämä smurffi osaa kasata mailan vaikka unissaan ja hän on yksi lauman pahimmista reenihulluista (muille smurffeille vapaapäivä ei ole suru-uutinen). Kentällä Insinöörismurffin tuntee taitavasta pallonkäsittelystä sekä hurjasta laukauksesta.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti