perjantai 27. syyskuuta 2013

Viikon Smurffi: Kellosmurffi

Kellosmurffi vastaa siitä, että kaikki ehtivät alkulämmittelyistä salivuorolle ajallaan ja nauttii ottelusta toiseen smurffilauman suurimmat peliminuutit!


Smurffeista viimeisenä pallon tiellä.. Elisa Leinonen



Koska maalin vartioimisessa ja kellon seuraamisessa ei selvästikään ole tarpeeksi hommaa, Elisa vastaa myös kahviokaapin sisällöstä sekä siitä, kenen vuoro on milloinkin kanniskella palloja. Ilmeisesti stressiä ei ole kuitenkaan päässyt kertymään, sillä Lellu hoitelee Smurffien ykkösmaalivahdin tonttia rennosti ja varmalla otteella.

Tämä salibandytaival on saanut alkunsa jo ala-asteella, kun kaverit kulkivat sählykerhossa ja sinne piti päästä kokeilemaan. Siitä lähtien vauhdikas ja monipuolinen laji on pitänyt otteessaan. Parasta salibandyssa on myös se, että aina voi kehittyä paremmaksi. Ensimmäisen sarjapelin Elisa on pelannut C-junioreissa, jolloin joukkueena oli Vaalan Lämärit. Näistä ajoista elävästi mieleen on jäänyt ainakin Joken Autopajan mainos, joka oli painettuna valtavilla punaisilla kirjaimilla valkoiseen pelipaitaan. 



Smurffilaumaan Lellu on liittynyt keväällä 2009 ja ensimmäiset sarjapelit koittivat samana syksynä. Omia vahvuuksia maalivahtina ei kuulemma ole erityisiä, mistä muut smurffit ovat kyllä vahvasti toista mieltä. Yhdeksi vahvuudekseen Elisa suostuu mainitsemaan asenteen.
Kehitettävää sen sijaan löytyy kaikesta mutta ensimmäisenä mieleen tulee pallon liimaaminen. Tosin mielestämme Elisa liimailee palloja smurffien maalilla loistavasti! Aika vaatimatonta puhetta joukkueen tärkeimmältä pelaajalta, mutta onneksi muut pelaajat hehkuttavat maalivahdin huippusuorituksia senkin edestä. 

Pelipäivinä Elisalla ei ole ihmeempiä rituaaleja, mutta ajoissa herääminen on tärkeää. Kotipelejä ennen maalivahti keskittyy syömiseen, lepäilyyn ja musiikinkuunteluun. Vieraspelireissuilla samat rutiinit hoidetaan bussista käsin ja muun joukkueen kanssa. Pitkät bussimatkat kuluvat suurimmaksi osaksi nukkuen, sillä kouluhommat ja muut tekemiset tuppaavat ”unohtumaan” matkoilta. Maalivahdin pelikampauksessa näyttävyyttä tärkeämpää lienee käytännöllisyys ja Elisan vakiokampaus onkin yksinkertainen: tukka ponnarille ja panta päähän. Parhaiten alkulämmittelynä toimii perus hölkkääminen (kaikkien suosikkiliike kuvitteellisella jumppapallolla varmaankin unohtui mainita) ja pallollisessa lämmittelyssä parhaita juttuja ovat ”madot” ja ”HIFK”. Jos joku ei ymmärrä smurffislangia, madoilla tarkoitetaan kantteja omasta kuljetuksesta ja HIFK on joukkueen vakioharjoitus, jossa kolmella hyökätään maalintekotilanteeseen. 


Rooli smurffien pukukopissa on kuulemma epämääräinen sivustaseurailija ja kommentoija. Epämääräisiä kommentteja ja juttuja joukkueen kopissa kyllä riittääkin! Harkitut puheenvuorot ovat selvästi harvemmassa. Tiedustelin myös, mitä tapahtuisi jos Elisan kello jäisi joskus kotiin. Tällainen katastrofi on kuulemma päässyt käymään ja olo ilman tuttua ja turvallista kelloa oli arvatenkin kamalaa. Ilman kelloa tuntuu, että on koko ajan myöhässä jostain. Onneksi myös muutama muu smurffi omistaa kellon, joten koko joukkue on harvemmin ihan aikatauluista ulkona. Ja luojan kiitos emme käy ulkomailla kuin kerran vuodessa, sillä Ruotsin ja Suomen aikaeron käsittäminenkin oli eräälle nimeltä mainitsemattomalle smurffille aivan liian hankalaa. Pelien jälkeen palautuminen on tietysti tärkeää ja parasta palautusjuomaa on veteen sekoitettu suklaanmakuinen hera, jossa on vähän maltoa seassa. (Kuulostaa biokemistin aikaansaannokselta, mutta toimii!)

Elisan hienoin hetki salibandyn parissa on ehdottomasti viime kevään pronssiottelu. Kysyttäessä mieleen jääneitä huipputorjuntoja, ovat pronssin ratkaisseet rankkaritorjunnat kuitenkin jo ilmeisesti unohtuneet, sillä Elisa ei muista mitään mainittavia yksittäisiä torjuntoja. Tai sitten rankkarivenymiset syntyivät flow-tilassa, josta ei kummempia muistijälkiä jäänyt. Muille smurffeille ottelun parhaana palkitun pelaajan viimeinen ja ratkaiseva torjunta on piirtynyt hyvinkin selkeästi mieleen! Vaikeimpana vastoinkäymisenä on myös mielessä viime kevät, sillä pleijareiden pelaaminen oli haastavaa polven sivusiteen repeämisen vuoksi. (Selittäneekö tarpeeksi kova lääkitys siis aiemmat aukot muistissa?) Taistelu kuitenkin kannatti ja palkintona oli historiallinen SM-pronssi.



Tähän kauteen valmistautuminen on sujunut nousujohteisesti. Kevät ja kesän alku kuluivat polven parantelemiseen ja loppukesästä raskas työ verotti voimia ja aikaa treenamiselta. Viime viikot ovat kuitenkin menneet Elisan mielestä jo paremmin, sillä on jaksanut keskittyä ja paahtaa täysillä jokaisen harjoituksen. Maalivahdin silmin kauden avauspeli KooVeeta vastaan ei vielä ollut kauhean loistavaa. Hyviä hetkiä oli ajoittain, mutta pallo tuntui polttelevan yhden jos toisenkin lavassa. Ensimmäiseen kotiotteluun odotuksia on paljon ja joukkueen pitäisi pystyä parantamaan otteitaan. Linnanmaalle on mukava päästä pelaamaan pitkästä aikaa ja toivottavasti yleisökin löytää paikalle.

Seuraavaksi siirrytään pois salibandysta ja utelemaan Elisan muita bravuurilajeja säbän ja pallonheittopelin lisäksi. Viime aikoina ei ole yllättäen ehtinyt harrastelemaan paljon muuta, mutta sulkapallotaitoja löytyy tarvittaessa. Toivottoman huono Elisa kertoo olevansa kaikissa lajeissa, joissa jaetaan tyylipisteitä tai tarvitaan rytmitajua. Tanssikisat siis jäävät suosiolla väliin. Opiskelujen puolella Lellusta tulee rakennusinsinööri ja jonain päivänä olisi tarkoitus suunnitella rakennuksia. Tiedustelin myös näinkin merkittäviä kysymyksiä kuin,  jos olisit taiteilija niin mikä olisi taiteenlajisi. Se olisi pienoisen mietinnän jälkeen valokuvaus. Myös kokkauspuolelle löytyy lahjoja (tai sitten Matti ei kehdannut kertoa totuutta) ja paras taidonnäyte on kuulemma jauhelihakastike. Resepti kuuluu, että se on tooosi rasvaista ruskeakastiketta, joten kyllä tällä Top Chef-tittelin ansaitsee.
 


Elisa tunnustaa olevansa koukussa puhelimeensa, muttei kuitenkaan yhtä pahasti kuin jotkut muut smurffit (esimerkiksi Julle tai Miia :D). Jos täytyy valita WhatsUp-ryhmä tai kirjeenvaihtorinki, huolestuttavaa kyllä WhatsUp vie voiton. Puhelimen näpräilyn lisäksi rentouttavinta toimintaa on sohvalla makoilu hyvän kirjan kanssa. Lehdistä Elisa lukee lähinnä vain Kalevaa. Jos on enemmän aikaa rentoutumiseen, suuntana on Vaala. Kesällä aikaa voi käyttää muun muassa kalastukseen ja talvella moottorikelkkailuun. Telkkarin ohjelmatarjonnalle on se ja sama, sillä Lellukka ei kerkeä tai jaksa katsella mitään. Elokuvienkin katselu on myös raskasta puuhaa, joten senkin suhteen Elisa sanoo olevansa aika laiska. Ensimmäiset Pirates of the Caribbean-leffat olivat kuitenkin hyviä. Ärsyttävimpien bändien listalle ensimmäisenä pääsee Pariisin Kevät. Kesä onkin kevättä mukavampi vuoden aika ja joululahjaksi kelpaisi hyvä kirja. Unelmien matkakohde mahdollistaisi rentoutumisen ja rauhan, sillä Elisa haluaisi matkustaa Kanadaan ja mielellään johonkin pieneen kaupunkiin vuorten ja metsien keskelle.

Kellosmurffin suuri ylpeydenaihe on se, että kouluhommat ja työt hoituvat ajallaan tiukassakin aikataulussa. Luonnettaan Elisa kuvailee sanoilla rauhallinen, reilu ja huumorintajuinen. Parasta Oulussa on murre ja tärkeimpiä tukijoita ovat Outi, äiti ja isäntä. Viimeinen kysymys viikon smurffille on vakio. Jos olisi pakko laulaa karaokea, Elisa esittäisi Hepokatti-laulun, sillä silloin yleisö saisi miettiä onko kamalampaa biisi itse vai Elisan tulkinta siitä. Luulisin, että tätä showta ei tulla ihan heti näkemään, vaikka näkemisen arvoinen taatusti olisikin!



Ensi viikolla esittelyvuoron saa Riiviösmurffi. Riiviösmurffi on tunnettu kepposistaan joukkueen reissuilla sekä hurjasta laukauksestaan. Kuka säikytteli muut smurffit tolaltaan Lappeenrannan metsissä? Se selviää ensi kerralla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti