tiistai 22. lokakuuta 2013

Smurffien kuulumisia


Smurffit siis päihittivät viimeisimmissä otteluissaan TPS:n ja Sheriffsit selkein lukemin 10-1 ja 10-3. Kristiina ”Laituripari” Kauppila raatoi ja loisti tuttuun tapaansa smurffien ykköstähtenä. Varmalla ja rauhallisella pallollisella pelaamisella hurmasivat Linda ”Lämppäguru” Pitkänen ja Ella ”Nalle vai Sika” Joona. Suuria ilonaiheita olivat myös Julia ”Junnu” Turusen hattutemppu sunnuntaina sekä Maarit ”Megafoni 2” Kettusen ensimmäiset liigamaalit. Niinikään tuttuun tapaansa mieleenpainuvia hetkiä tarjosi Elina ”Taitotallu” Halonen sekä kentällä viipottaessaan että muuten touhutessaan. Tallu muun muassa muisti hienosti yhden smurffien perusajatuksen ”Jos päätät kaatua niin kaadu näyttävästi” ja vei koko laidan mennessään. Viikonlopusta jäi siis käteen 20 tehtyä maalia, 4 pistettä ja kasa onnistumisia. Pelin taso kuitenkin vaihteli aivan liikaa ja smurffilaumalle jäi myös paljon parantamisen varaa.  Siispä viime viikko jatkui armottoman reenaamisen merkeissä.


Tunnelmia peleistä! kuvat: Jari Turunen


Maanantaina vietettiin ansaittua vapaapäivää, mutta tiistaina jo jatkui työnteko. Viikonlopun pelejä analysoitiin ja oppia otettiin sekä hyvistä suorituksista että virheistä. Lajiharjoituksissa keskityttiin erityisesti viisikkotekemiseen. Tällä viikolla reeneissä olivat mukana myös junnusmurffit, sillä heillä oli pelejä myös seuraavana viikonloppuna, kun taas vanhemmat smurffit saivat lepäillä silloin ruhtinaalliset kaksi päivää. Viikon suurinta draamaa ja jopa terapiantarvetta aiheuttivat Hantan pimahtanut puhelin sekä Krissen muutaman päivän pakkolepo. Viikonlopun palauttavat sekä Hantan väliaikainen (vai pysyvä?) liittyminen kirjeenvaihtorinkiin kuitenkin auttoivat ja molemmat pelaajat ovat toipuneet kokemistaan traumoista.  Smurffien pukukopissa on myös alkanut toimia ahkera reseptienvaihtokerho, mutta muuten jutut ovat olleet taatun huonotasoisia läpi viikon. Pukukopin tunnelmia ennen lenkille menoa: puhelimen näpräystä, mainosten jakamista ja hei, näin me mainostetaan!





Torstain fysiikkareeneihin osallistui ainoastaan vanhempi osasto joukkueesta, sillä junnut latailivat akkujaan viikonlopun koitoksia varten. Jukin ohjauksessa tehtiin juoksuja, koordinaatioita, reaktiolähtöjä, lihaskuntoa, nopeusvoimaa, kuntopallojuttuja ja lisää juoksuja. Monipuolinen fysiikkarupeama meni nopeasti mutta tuntui seuraavana päivänä kaikilla. Palautteluissa tarinoivat ja hihittelivät yliväsyneet mutta tyytyväiset smurffit.  Muutamia otoksia torstailta: 






Perjantaina jatkettiin taas lajin parissa ja ison joukon voimin. Peleihin valmistautuvat juniori-ikäiset ottivat mittaa mummo-osastosta useammassakin pelimuodossa. Kokemus vei tällä kertaa voiton mutta junnut saivat hyviä onnistumisia viikonloppua varten. Nämä hyvät otteet jatkuivatkin Lappeenrannassa, sillä pikkusmurffit saalistivat täydet neljä pistettä!





Tällä viikolla isoimmat smurffit ovat ehtineet jo Raksilan triathlonille, jossa juostiin, uitiin ja vesijuostiin kuin viimeistä päivää. Edes pohjoisen pakkaset ja lumet taikka uimahallin mummot eivät hidastaneet joukkueen menoa! Tänään jatketaan lajiharjoitusten parissa ja valmistautuminen kohti viikonlopun peliä alkaa toden teolla.


 Sunnuntaina siis OLS Naiset kohtaa Erä III:n Linnanmaalla kello 15.00. 

Jatkaako OLS tappiotonta putkeaan?  Viekö Kauppila taas veikkauspisteet? 

Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan Smurffit voittoon! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti